Indie- ja omakustannekatsaus historian hämärästä

Tämänkertaisen blogihorinan aiheena piti olla kotimaiset omakustanne-/pienlevy-yhtiöiden -ep:t 80-90 -lukujen vaihteesta. Ei minulla niitä montaa ole, jokunen kuitenkin. Innostuin tuolloin ankarasta, kenties punklähtöisestä kitararäminästä, jota levy-yhtiötasolla edusti parhaiten Bad Vugum Oulusta ja levykauppatasolla Oskun Divari Helsingistä. Omakustanteet tilattiin yleensä suoraan alkutuottajalta, mutta myös paikalliset levykaupat pitivät niitä myynnissä. Niin lapsukaiset, tuohon aikaan jopa pikkukaupungeissa oli kauppoja, joista ostettiin sellaisia pyöreitä vinyylistä tehtyjä esineitä. Niitä kutsuttiin äänilevyiksi.

Tämän siis piti olla aiheena. Aloitin kuuntelukierroksen sillä ep:llä, joka sytytti räminäinnostukseni: Carnal Closet Carnagen -89 julkaisemalla omaa nimeään kantavalla levyllä. Hyvä levy edelleen, täysin ajatonta kitararäminää ihan millä vuosikymmenellä tai -tuhannella tahansa. Bändin basisti ja ilmeisesti laulaja Timo Kaukolampi on tuttu monista myöhemmistä projekteistaan, mm. Dun-Delionista ja Larry & the Lefthandedista. Mainioita orkestereja muuten molemmat, Kaukolammen nimi on melkoinen laadun tae.

Jatkoin samana vuonna julkaistulla Kiiman Apinoiden planeetta -levyllä. Kiima oli jonkinlaista hc:tä, ainakin Tumpin karjunnan ja tekstien osalta. Musiikki on paikoin liian taidokasta ja suomirokkiin vivahtavaa ollakseen täysin ”aitoa”  hc:tä. Näin kuvittelen, olen varmaan väärässä. Kiiman kitaristina on tässä Mikko Karjalainen, joka myöhemmin soitti mm. Dun-Delionissa ja Fridgessä. Hän on yksi monista liian vähälle huomiolle jääneistä multilahjakkuuksista tässä maassa.

Niin hyvä kuin Apinoiden planeetta omalla tavallaan onkin, niin siihen kuitenkin tyssäsi ideani kuunnella läpi kaikki omistamani omakustanne-ep:t. Ei pysty. Ainakaan selvinpäin ei pysty. Ei näistä pelkäämiäni pahoja flashbackeja nuoruuteen tullut, mutta jotenkin aika ja paikka ei natsaa, kun vaimo nukkuu yläkerrassa yövuoroa odotellessaan ja tenavat leikkivät viereisessä huoneessa teatteriesitystä. Isi kuuntelee Kiimaa ja laulaa ”tää on miesten maailma eikä mikään vitun apinoiden planeetta.” Ei toimi, ei vaan toimi. Ei minusta enää ole.

Sen verran vielä tormakoiduin, että mieltäni rauhoittaakseni kuuntelin Barefoot Brothersien Boring -ep:n. Se on enemmän seestyneeseen keski-ikään ehtineen perheenisän musiikkia. Mutta vielä tulee aika, jolloin veri punnitaan ja soittimessa pyörii koko illan Kiiman ja CCC:n lisäksi Circlen, Deep Turtlen, Valse Tristen, Huggin’ Waynen ynnä  muiden seiskatuumaiset ja kirjastosetäkin kuvittelee ystävänsä Highland Birdin avustuksella olevansa kova rokkari.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s