Hagen, 10cc, Bragg ja Lopunajan Voidellut

Osin huolestuen, osin kannustaen jo kauan addiktioani seurannut työtoverini ilmeisesti ajatteli, että toivoton se on ja toi lp-kokoelmansa tutkittavaksi. Että jos on jotain kiinnostavaa, niin osta pois. Ostinhan minä. Tarjonta oli laadukasta, jonkinmoinen pino vaihtoi omistajaa. Pikkasen rupesi omatunto soimaamaan, enkä aivan kaikkia ilennyt ryöstää. Levyjen poismyyminen kuitenkin harmittaa jälkeenpäin.

Aloitin kasan läpikäymisen Nina Hagenin Nunsexmonkrockilla (1982). Hieman sillä asenteella, että kuunnellaan tämä nyt ensin, kun ei se kuitenkaan ole kummoinen. Olin väärässä. Armotonta mättämistä, diskotanssia, jylhää tunnelmointia. Rammsteinia. Nina Hagen on Itä-Saksan Yoko Ono vailla Onon sietämättömimpiä ulinoita. Silloin joskus Nina oli vähän pelottava ilmestys, mutta kyllä Zarah -kappale vaikutuksen teki jo tuolloin. Nunsexmonkrock on vielä parempi. Loistava.

Olen luullut kaikille niin läheisen nimen omaavan 10cc:n olevan reggaeta. Bloody touristilla (1977) sitä on kuitenkin vain mausteeksi. Levy alkaa hauskalla Dreadlock holidaylla ja siinä ne reggaet sitten ovatkin. Ei siinä mitä, ihan mainio levy silti. Haikeaa ja reipasta, hieman humoristista poppia, josta tulee jollain tavalla mieleen beatlejen soolotuotanto. Lähinnä McCartneyn ja hieman Harrisonin. Ei tällä kuuhun mennä, mutta ennen kuuntelee kuin selkäänsä ottaa.

Seuraavaa valkoiselle vinyylille prässättyä levyä lautaselle asetellessa odotukseni olivat korkealla. Billy Bragg – Talking with the taxman about poetry (1986). En pettynyt, hieno levy. The difficult third album, kuten kannen alaotsikossa hauskasti todetaan. Levy alkaa kovasti The Smithsiltä kuulostavasti, kappaleella soittaakin Johnny Marr. Braggilla on tunnistettava tyyli niin laulajana kuin laulunkirjoittajanakin. Levy on folkkia, poppia, rokkia, politiikkaa, henkistä punkkia. Jostain syystä tämä on ensimmäinen hyllyyni päätynyt tekele häneltä, mutta ei varmasti viimeinen.

Kumma Heppu & Lopunajan Voidellut kuului reaaliaikana kasarilla samaan sarjaan kuin joku Kotka Rankki Ohutta Yläpilveä, eli karkoitti kaltaiseni junttikuulijan jo taiteellisella nimellään. Siksi tämä Murheellisen hahmon ritari (1987) on ensimmäinen tietoinen tutustumiseni orkesteriin. Parempi myöhään jne. Murheellisen hahmon ritari on pienimuotoista ja surumielistä kamarimusiikkirokkia. Fiilikseltään lähellä Noitalinna Huraata. Tosin KH&LV on selkästi ”ammattimaisempi” ja aikuisempi ryhmä. En varmasti olisi diggaillut tästä teininä, mutta nyt kolisee kovaa. Olen tullut vanhaksi.

Neljä käyty, kolmetoista jäljellä. Ei se tästä.

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s