Terry Reid

Väärien, vaikka ehkä aikanaan oikealta tuntuneiden valintojen aiheuttamien menetettyjen mahdollisuuksien vatvominen on turhaa. Silti jokainen sitä tekee. Terry Reidiä pyydettiin 60-luvulla ensin The New Yardbirds -nimiseen orkesteriin laulamaan. Ei mennyt. Sen jälkeen kotimaassaan melko tuntematon, mutta jenkeissä menestystä saanut bändi kosi häntä edellisen solistinsa Rod Evansin seuraajaksi. Ei ruvennut Terry siihenkään. Ensinmainitun pestin otti vastaan Robert Plant ja jälkimmäisen Ian Gillan. En tiedä harmittaako Reidiä.

Minulle Reid oli tuttu ainoastaan rockhistoriikkien alaviitteistä, kunnes näin Rob Zombien ohjaaman yltiöväkivaltaisen, mutta oudolla tavalla kiehtovan The devil’s rejects -elokuvan. Eräässä elokuvan kohtauksessa soi aivan loistava kappale ja selvittelin tietysti mikä se oli ja kuka sen esitti. Se oli Reidin Seed of memory. Miehestä oli otettava selko ja ostin hänen omaa nimeään kantavan soololevynsä vuodelta -69 ja totta kai Seed of memoryn vuodelta -76.

Lauluääneltään Reid on kuin yhdistelmä Paul Rodgersia ja Rod Stewartia ja näin ollen musiikki tuo välillä mieleen niin Freen kuin Facesinkin. Vanhempi levy kulkee creamiläisen esijytän/zeppeliniläisen bluesin kautta hippipoppiin ja soulahtaviin balladeihin. Musiikki on juuri niin elävää ja hengittävää kuin rock noihin aikoihin parhaimmillaan oli. Puolenkymmentä vuotta myöhemmin ilmestynyt Seed of memory on osin rootsimpaa, kantrimpaa. Tosin levyn edetessä funk- ja soulvaikutteet lisääntyvät; tulee mieleen, että Reid olisi ollut mies paikallaan Deep Purple mk 3:ssa. Levyn huippukohdat ovat perin freemäiset ja jopa southern rockin mestariteoksia muistuttavat jylhä nimikappale ja aivan yhtä jykevä To be treated rite -balladi.

Hienoja levyjä. Reid ei koskaan saavuttanut huippusuosiota, mutta mitä väliä. Levyjä on edelleen saatavilla ja asiasta kiinnostuneet ne löytävät. Ainakin The riverin aion vielä hyllyntäytteeksi hankkia.

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Terry Reid

  1. Pekka sanoo:

    Reid on ihan huippuäijä! Hommaa ihmeessä ”River”, jos et ole sitä vielä kirjoituksen jälkeen ehtinyt tehdä. Se ja toi ”Seed Of Memory” ovat parhaat, mutta kyllä tolla kakkossoololla on tosiaan hienoja hetkiä, kuten mm. Cheap Trickin ansiokkaasti coveroima ”Speak Now (Or Forever Hold Your Peace)” ja The Raconteursin kakkoslevylle versioima ”Rich Kid Blues”.
    1978 julkaistu ”Rogue Waves” omaa myös hetkensä, tosin cd -versiota (Edsel) kannattaa välttää, se kun on jostain syystä masteroitu soimaan puoli sävelaskelta liian korkealta.
    Terry tekee pienen cameon hienon The Replacements -yhtyeen viimeiseksi jääneellä ”All Shook Down” -levyllä biisissä ”Someone Take The Wheel”. Oli kuulemma Minneapolisin rokkareiden silmät kostuneet, kun Terry oli lauleskellut sessioissa ”May Fly” -biisiä…

    • Mika sanoo:

      River on edelleen hankintalistalla, kun haluaisin sen vinyylinä ja hinta on pikkuisen liian suolainen…

      • Pekka sanoo:

        4Men With Beards -yhtiö on julkaissut tuon uudestaan vinyylinä ja omani sain jollain parilla kympillä muistaakseni eBaysta tai Hakulilta. Kannet kuin alkuperäisessä, mut toki Atlanticin etiketissä olis vielä se lopullinen havina.
        Water -yhtiön CD on myös suositeltava, 3 hyvää bonusbiisiä samoista sessioista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s