Anssi Kela

Anssi Kela on loistava blogikirjoittaja. Hän on julkaissut romaanin, joten osannee kirjoittaa myös ihan oikeasti. Kela on huumorimies, se käy ilmi blogin lisäksi hänen YouTube-videoistaan. Ihme kun häneltä ei ole tilattu sketsiviihdesarjaa televisioon. Ehkä onkin. Jopa hänen videomuotoiset studiopäiväkirjansa ovat kiinnostavaa katsottavaa. Sen lisäksi hän on järjettömän kova soittaja. Tämä selvisi viimeistään tv:n Ritchie Blackmore -tribuutista, jolla Kela soitti aivan kuin tributoinnin kohde itse. Lie mokoma vielä multi-instrumentalistikin. Mitä vielä? Omaa älyttömän määrän nippelitietoa rockmusiikista ja tietää kaiken formula-ykkösistä. Ajaa kilpaa jossain sarjassa.

Kaiken tämän hehkutuksen jälkeen kuuluisi sanoa, että valitettavasti Kelan musiikki on kamalaa. Sitä en tee, vaikka Kelaa haukkumalla nostaisin rutkasti outojen blogimerkintöjeni tiputtamia uskottavuuspisteitäni. Kela on sellainen monilahjakkuus, että kaiken oheistoimintavyöryn keskellä helposti unohtuu hän olevan mainio levylaulaja ynnä singer-songwriter.

Ensimmäistä kertaa Mikan faijan BMW:n kuullessani en pitänyt siitä yhtään. Tämmöistä hiphoppia, ihme skrätsäystä, kornit sanat. Jotenkin vain pikku hiljaa biisi otti minusta selkävoiton ja innostuin. Suosikkilevyni on Rakkaus on murhaa. Ei vähiten kappaleiden Joki ja Jennifer Aniston takia. Tuorein pitkäsoitto Aukio on teemalevynä vähän vaikeampaa kuunneltavaa, mutta tavallaan Kela on levy levyltä parantanut ilmaisuaan, vaikka paketti oli kasassa jo Nummelalla.

Suurin kritiikki Kelaa kohtaan on tullut teksteistä. Ovat liian suorasanaisia, tarinat kerrotaan liian valmiiksi. No, tarinankertojahan hän on, kertokoon. Tiukasti riimissä pysyvään Helismaa-Vainio-Leskinen -osastoon Kela ei kuulu, vaan hän kirjoittaa muodon rajoituksista välittämättä. Ehkä häntä voisi kuvailla jonkinlaiseksi linkiksi helismaalaisen perinteen ja suomiräpin välillä.

Jos Kelan tekstejä ja musiikkia pitäisi kuvailla yhdella sanalla olisi tuo sana rehellisyys. Kela ei ole salaivainen, ilkeä eikä edes kyyninen. Vaatii melkoista urheutta nykymaailmassa olla olematta, kun koko yhteiskunta tuntuu rakentuvan röyhkeydelle, nöyryyttämiselle ja itsekkyydelle. Kela ei hienostele eikä ylennä itseään. Hän kertoo tarinoita samalta tasolta yleisönsä kanssa. Hänen zeniläisen tyyni julkisuuskuvansa on musiikkinsa näköinen.

Kymmenen vuotta sitten kävin Anssi Kelan keikalla. Kokemus oli hämmentävä. Koulun liikuntasalissa oli jokunen sata vaahtosammuttimen kokoista tyttöä, järjestysmiehet ja minä. Keikka oli hyvä, vaikka setää pikkuisen nolotti olla paikalla.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Anssi Kela

  1. Tarsa sanoo:

    Käy uudelleen keikalla, nyt on vähän vanhempaa porukkaa. Kannattaa käydä!

    PS. Kela ei enää aja kilpaa.

  2. StJerky sanoo:

    Anssihan on myös käsikirjoittanut Aku Ankkaan tarinan joka oli parin viikon takaisessa Akkarissa. Moniosaajana lähes Vesku Loirin tasoa.

    • Mika sanoo:

      Lisäksi Kelan ensimmäisestä levystä oli Aku Ankasta väännös ”Mummola”. Muis-taak-se-ni. Anssi Rela tai joku vastaava oli esittäjä.

      Oli miten oli, niin levylaulajia on maailma täynnä, kirjankirjoittajiakin on ihan liikaa, ralliajajia myös, tietoviisaita on netti pullollaan. Mutta Aku Ankkaan ei ihan kuka tahansa pääsekään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s