Salaisuuksien kammio

Jurakaudella, aikana ennen nettiä, ihmisillä oli salaisuuksia. Asioita joista kukaan ei tiennyt, asioita joita ei koskaan kerrottu kenellekään. Se oli aikaa, jolloin jääkiekkoilija tai elokuvaohjaaja sai voiton jälkeen ilman julkisuutta toteuttaa samaa suomalaista juhlimismetodia, jota suomalainen mies on toteuttanut satoja, kenties tuhansia vuosia. Ja jota se tulee jatkossakin toteuttamaan. Sitä ei pysty estämään EU, ei poliisi, ei moraalinvartija. Ei edes Lenita.

Sitten tuli Internet. Nyt kaikki noloimmat salaisuudet ja törppöilyt on helppo levittää kaiken kansan nähtäville. Itsensä nolaamisesta ja nöyryyttämisestä on tehty helpompaa kuin koskaan. Minullakin on synkkä, synkkä salaisuus. Edes vaimoni ja lapseni eivät tiedä sitä. Nyt kerron sen netissä.

Minulla on kaksi Kirkan levyä.

Muistan Levyraadin vuodelta -86. Kirka esitti Born to be wildin. Kaikista maailman biiseistä juuri Born to be wildin. No, ei siinä mitä, kun ei ole arvostelukykyä, niin ei ole. Mutta: Kirka poseerasi kuvaruudussa japanilaisten satapiikkisten kevytmoottoripyörien keskellä. Satapiikkisten japanilaisten! Born to be wildin kuvituksena oli japanilaisia kevytmoottoripyöriä! Joku roti. Peter Fonda olisi kääntyillyt haudassaan, jos olisi ollut kuollut. Tätä en antaisi ikinä anteeksi. Enkä antanutkaan, kunnes neljännesvuosisata myöhemmin sain halvalla R.O.C.K.- ja The spell -lp:t. Olen huono ja selkärangaton ihminen.

En ole koskaan hirveästi pitänyt Kirkan äänestä. Etenkin loppuaikoina se oli aivan sietämätöntä raakkumista. Sammy oli paree. Kirilin ihmeellinen venkoilu iskelmän parissa -vaikka rokkimies olikin- oli omiaan herättämään epäilyksiä. Yhden tulkinnan mukaan hän oli liian kiltti, suostui tekemään mitä levy-yhtiön taskulaskinmiehet milloinkin ehdottivat. Euroviisuista siirryttin heviin, hevilevyjen jälkeen tehtiin Surun pyyhit silmistäni. Katsantokannasta riippuen joko rahanahnetta linjattomuutta tahi kunnioitettavaa monipuolisuutta.

Mutta mitäs näistä. Eräänä kauniina, sateisena toukokuun päivänä huomasin omistavani niin R.O.C.K:n (1986) kuin The spellinkin (1987). Onneksi olin menettänyt itsekunnioitukseni jo vuosia aiemmin, tämänkään periaatteen rikkominen ei tuntunut juuri missään. Ja mitäs tästä nyt huonoa omaatuntoa potemaan, olen minä kuunnellut paljon huonompaakin tämän aikakauden heviä.

Kassu Halonen, Kisu Jernström ja Edu Kettunen ovat tehneet molempien levyjen lähes kaikki kappaleet ja Halonen ynnä Jernström vielä tuottaneetkin. Soittopuolelta löytyy Björnistä, Nikkua, Louhivuorta ynnä muuta ammattijengiä. R.O.C.K. on levyistä ärhäkämpi, vanhakantaisempi. Hyvällä tahdolla sitä voisi pitää 70-lukulaisena siinä missä The spell on silkkaa kasaria. R.O.C.K:illa on kaksi coveria, The spellillä kaikki ovat originaalituotantoa.

The spellin melkein nimikappale You put the spell on me ärsytti reaaliaikana paitsi sillä, että se oli silkka Europe-pastissi myös sillä, että kappaleen nimi oli väännös Screamin’ Jay Hawkinsin hittibiisistä. Tälle tuotantotiimille ei tosiaan mikään ollut pyhää. Nooh, ei tuo tänään juur ärsytä. R.O.C.K:iin verrattuna The spell on aika pehmomusaa kauttaaltaan. Huomaan kuunnellessani koko ajan miettiväni mistä mikäkin biisi on saanut innoituksensa. Sen verran tutuilta ne kaikki kuulostavat.

86-87 suomihevi oli vielä harvinaista. Pioneerityötä oli tehty Sarcofaguksen, Riff Raffin ynnä muiden taholta, Zero Nine teki ihan kansainvälisen tason levyjä ja Tarot julkaisi ensimmäiset lp:nsä, mutta varsinainen räjähdys tapahtui vasta vuotta paria myöhemmin Stonen myötä. Siksi näihin Kirkan levyihin voi halutessaan suhtautua jopa tietyllä kunnioituksella. Myyntiluvut silmissähän näitä on väännetty, mutta kyllä sekä Kirkalta että Kassu Haloselta löytyy rokkimenneisyyttä.

Vaan se Born to be wild. Mustajärven Pate teki siitä ihan oivan suomenkielisen version, mutta englanninkielellä sen oikea coveroija olisi ollut korkeintaan Backsliders. Ei se kaveri joka versioi Soitin vaan kun taas sua kaipaan -hirvityksen.

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Salaisuuksien kammio

  1. Akkaparka sanoo:

    No eihä se mitä haita, jos onnoi huonoi levylöi. Mut se se haittaa, jos niitä joutuu kuuntelemmaa. Miun ukkokullallain on semmone Kirkun levy, mis on semmone laulu minkä kertsis laitetaan ”säppiin” – ja laitetaakii monnee kertaa. Ei pääse ukkoparka sitä rauhas kuuntelemmaa, ko muu pere alkaa het imitoimaa ja pitämää naururähäkkää. Ja sama meno het ko hää koittaa kuunnella uuvempaa Mustajärvee. Vaik pitäshä sitä ihmise saaha viihyttää issiää iha omal tavallaa. Koi kiusais muita siin samal.

    Jotkuut jutut ois vaa paras pittää iha oman tietonnaa ja huonoimmat levyt vaik patja al. Miul on onneks semmone kaappi, mis on napakka lukko. Avvaimen pijän kaulassain, niihi Taiska ja Hirvose Anita levylöihä ei pääse kukkaa puuttumaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s