Gorky Park

80-luku. Pommi. Muodikas sodanpelko. Tuomiopäivän kello kahta vailla puoliyön. Boikotit. Kaksi Saksaa, muuri. Gorbatshov, perestroika ja glasnost, kansannousut, muurin murtaminen ynnä muuta semmoista pientä. Kuten esim. virallinen neuvostorockbändi Avtograph Suomen kiertueella Popedan kanssa. Ei pidä sekoittaa samannimiseen jenkkibändiin. Muistikuvieni mukaan Avtograph oli tylsää ja hengetöntä musiikkia, jossa ei ollut sen kummemmin rockin muotoa kuin sisältöäkään. Ehkä muistan väärin, todennäköisesti en. Ei se jenkkiversio Autograph tainnut olla sen kummoisempaa, mutta siitä ehkä myöhemmin.

Vaan vuosikymmenen lopussa eetteriin pääsi ihan oikea neuvostoliittolainen hevibändi, Gorky Park. Tukkaa löytyy, näteistä pojista en osaa sanoa. Bang -video pyöri jopa jossain ohjelmassa, siinä jalat vispasivat ripaskan malliin ja alasin sai kyytiä sirpin, vasaran ja tähtilipun liehuessa. Meille rajaseudun asukkaille epäluulo Venäjää kohtaan on äidinmaidosta imettyä luonnollista käyttäytymistä, joten reaaliaikana ko. viisu ei paljon meiksiä hetkauttanut. Itse asiassa ei koko genrekään vuoden -86 jälkeen kuin satunnaisin poikkeuksin. Ja juuri täysi-ikäistyneellä pojalla oli paljon jännittävämpiä kiinnostuksenkohteita kuin joku musiikki.

Mutta. Pitihän Gorky Parkin ensimmäinen albumi (1989) keski-iässä ostaa kun eteen sattui. Enkä turhaan, kyseessä on mainiota kasariheviä. Vaikka mukaan on ympätty mukavasti venäläiseltä kuulostavia osuuksia on levy silti täysveristä amerikanheviä. Levyllä on lyöty alan ainekset -joku voisi sanoa kliseet- näppärästi kasaan ja koottu alansa eliittiin kuuluva kokonaisuus. Ärsyttävä mutta iskevä hittibiisi Bang edustaa levyn kehnointa kamaa, se kertonee materiaalin tasosta jotain. My generation -cover olisi saanut jäädä tekemättä, mutta ihmeen hyvin bändi saa senkin valettua hevimuottiin, vaikka suhtauduin versiointiin enemmän kuin terveen epäluuloisesti. Pakollisia balladeja on tietenkin mukana, mutta nekin ovat onnistuneita, eivät pelkästään lällyjä. On tämä perhana, neuvostoliiton rokkarit täräyttivät 80-luvulla kehiin hevilevyn, joka pesee useimmat länsimaiset saman genren nimet.

Pakko oli ostaa myös debyytin seuraaja Moscow calling (1993). Sitä kun eräs tuntemani alan ankara harrastaja kovasti vielä kehui. Aika oli huono hevirokille, grunge oli jo tullut ja potkinut sen henkihieveriin. Levyn nimibiisi heti alussa vetää hiljaiseksi. Se on meinaan aivan kauhiaa modernia jytkettä. Onneksi meno paranee, mutta silti se jokin, joka debyytillä on puuttuu. Periaatteessa kyse on sen toisinnosta paremmin soitettuna, paremmin tuotettuna ja paremmin tuotteistettuna, mutta juuret ovat kadonneet matkan varrelle. Pienet venäläisvivahteet tuntuvat väkinäisiltä, bändi on muuttunut amerikkalaiseksi. Saamarin loikkarit.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Gorky Park

  1. Mikko sanoo:

    Gorky Park toimi teinipoikana hienosti ja viimein sain levyn hommattua myös vinyylinä. Ja oli kiva todeta, että toimiihan se edelleen. Bang on raivostuttavan tarttuva hittibiisi, mutta levyltä löytyy muistakin kasarihevin helmiä.

  2. Mika sanoo:

    Kyllä näin on. Hmm. Pitäisiköhän käydä poimimassa divarista länsinaapurin ”ylpeyden” kutakuinkin samaan aikaan julkaisema lp ja tehdä vertailevaa tutkimusta.

    EDIT kaksi tuntia myöhemmin: Juu juu, pitihän se Europe käydä poimimassa pois. Nyt mennään jo aika syvällä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s