Wild Horses

Niinkuin hyvin tiedetään on levyaddikti kaikkiruokainen, helposti höynäytettävä ja hyvä selittämään hankintojaan. Niinpä hän suuressa viisaudessaan osti Wild Horses yhtyeen debyyttilevyn sillä perusteella, että huomasi siinä soittavan Brian Robertsonin ja Jimmy Bainin. Wild Horses on eräänlainen puolisuperbändi; Thin Lizzyn kitaristi ja Rainbown basisti ynnä muutama muu ammattimuusikko.

Bändin debyytti The first album (1980) on mainio hevipoplevy. Kutakuinkin puolet albumin kappaleista voisi olla suoraan Thin Lizzyn levyltä. Yllättäen vähiten lizzymäinen kappale on se, jonka krediiteissä mainitaan Phil Lynott (Flyaway). A-puoli on erittäin hyvää hevin, riffirokin ja popin sekoitusta, jonka kruunaa Robertsonin tunnistettava kitarointi. B-puolella taso ei säily yhtä hyvänä, meno on jopa tylsää ja väkinäistä. Yksi diskomainenkin kappale on otettu mukaan, huh huh. Robertsonin kitara ja levyn päättävä Woman kuitenkin pelastaa paljon.

Kun ostin The first albumin sanoin divarin sedälle, että jos tämä on hyvä tulen hakemaan myös Stand your groundin, joka laariin jäi. Ihan yhtä hyvin olisin voinut poimia sen samantien, mutta olin olevinani valistunut kuluttaja. Stand your ground (1981) on soundillisesti hyvä, yleisolemukseltaan debyyttiä huomattavasti hevimpi, mutta biiseiltään yksitotisempi. Yleisfiilis on sama kuin monilla muilla 80-luvun alun levyillä, joilla vanhat jytäbändit päivittivät soundinsa radioystävällisemmäksi. Jossain mielessä Stand your ground on parempi kokonaisuus kuin The first album. Jotenkin se eka vain on mukavampaa kuunneltavaa. Jos näiden kahden levyn parhaat biisit yhdistäisi olisi tuloksena erittäin hyvä hevipopalbumi. Tällaisenaan nämä ovat mukavaa kuunneltavaa, mutta kuitenkin melko keskivertoa poppia, joka ei aiheuta suuria tunnemyllerryksiä mihinkään suuntaan.

Muita levyjä ei Wild Horsesilta ilmestynytkään. Bain lyöttyäytyi yhteen Ronnie James Dion kanssa ja Robertson teki visiitin Motörheadiin. Miesten muut seikkailut ovat meiksille hämärän peitossa -tosin joskus hyllyssäni oli WW III:n levy, siinä taisi Bain soittaa-, mutta etenkin Robertsonin myöhempiin tuotoksiin pitäisi tutustua mikäli niitä on.

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Wild Horses

  1. StJerky sanoo:

    Käyhän kuuntelemassa Robbon uusi soololevy ”Diamonds and Dirt” vaikka spottifaissa.

  2. Pekka sanoo:

    ”Criminal Tendencies” on min suosikki tuolta ekalta Horses -lätyltä. Toimiva yhdistelmä Supertrampia, Thin Lizzyä ja powerpoppia. Jimmy Bainin pop -mieltymykset kuuluu myös Lynottin kahdelta ekalta soololta, mihin mies teki kimpassa muutaman biisin Philipin kera.

    • Mika sanoo:

      Minun pitää ottaa nuo Lynottin soolot uusintakäsittelyyn, en aikanaan niistä oikein pitänyt. Kai ne hyllystä löytyy…

      • Pekka sanoo:

        Onhan ne melkoista sillisalaattia, mut joku charmi niissä on. ”Talk in ’79” esimerkiksi, räppiä ja fuusiorummutusta (Mark Nauseef). ”King’s Call” ja ”Old Town” taas ihan klassikkopop-biisejä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s