Jolie Holland – The living and the dead

Yksi viimeisen vuoden aikana eniten kuuntelmistani levyistä on Jolie Hollandin The living and the dead (2008). Täysin tuntematon nimi meiksille, kunnes joku jollain keskustelupalstalla sen mainitsi ja rupesin ottamaan selvää. Onneksi rupesin. Työmatkakuunteluilla harvoin käy niin, että annan levyn pyöriä monta kertaa peräkkäin. Jolien kohdalla näin on käynyt useasti.

Paitsi että Jolie on nätti tekee hän myös mainiota musiikkia. The living and the deadin perusteella genremääritys on hankalaa. Musiikki on itsensänäköinen yhdistelmä Lucinda Williamsia, Björkiä, Nick Cavea ja Dylan-vaiheen Byrdsiä. Pääpaino yhdyssanalla itsensänäköinen. Kai tätä americanaksi sanotaan, moderni folk voisi olla termi myös. Hankin Jolielta ko. levyn innoittamana myös Catalpa -nimisen cd:n ja sen perusteella hänet on hieman helpompi niputtaa ”americanaksi”.

Jolie Hollandilla on ihastuttava ääni. Se on tosiaan kuin Björkin ja turmeltumattoman Lucindan ristisiitos. The living and the dead -levyä leimaa syvällinen keveys ja ilmavuus, se onnistuu olemaan kaikessa helppoudessaan haastavaa. Kasarihevin ja deltabluesin turmelema musiikkimakuni ei oikeuta näin hienon musiikin minkäänlaiseen analyseeraamiseen, parempi vain selittämättä diggailla. The living and the deadia kuunnellessa ajan ja paikan taju hämärtyy. Sellaista harvoin ilman alkoholia tässä iässä käy. Musiikki vie kokonaisvaltaisesti mukanaan.

Mikähän siinä on, että naisartistin kohdalla käytän aina etunimeä, miesartisteista puhun sukunimellä. Hämmentävää. Joku harjakaisefekti tässä varmasti on, uskokaa tai älkää.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Jolie Holland – The living and the dead

  1. Marja sanoo:

    Hyvin mainittu, otanpa selvää, tilaan nettikaupasta…

    • Mika sanoo:

      Juu kannattaa ja Spotifystakin löytyy. Nimenomaan Teidän tapauksessanne uskoisin tämän ko. levyn miellyttävän korvaa tai jopa molempia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s