Scorpions – Lonesome crow

Scorpions on yksi vihatuimmista hevibändeistä. Syyt löytyvät akselilta Still loving you-Wind of change-viikset. Myönnän, että minäkin pidin reaaliaikana Wind of changea korneista korneimpana renkutuksena. Ostin taannoin kuitenkin Crazy worldin ja se on kokonaisuutena mallikelpoista hevirokkia. En enää vihaa Wind of changeakaan, suorastaan pidän siitä. Musiikki on niin hieno asia ettei aikaihmisen kannata kuluttaa energiaa sen inhoamiseen. Jos ei jostain pidä niin jättää kuuntelematta ja se siitä.

Monelle Scorpionsin balladeja siideripäissään lauleskelevalle voi olla vavahduttava kokemus kuulla bändin pari-kolme ensimmäistä pitkäsoittoa. Niiden biisejä ei meinaan vihellelläkään ihan tosta vaan: Homman nimi ei ole melankolinen särökitaraiskelmä, vaan haastava ja kulmikas -kenties aikanaan edistyksellinen- rock. Pitkään odottamani vinyyliuusintapainos bändin debyyttialbumista Lonesome crow löysi tiensä hyllyyni tällä viikolla, olen hetken tyytyväinen.

Still loving you -diggarin leuka loksahtaa varmasti auki jo aina yhtä ajankohtaisen otsikon omaavan avausbiisin I’m going madin soidessa. Kyseessä on silkkaa jälkipsykedeelistä progea puheosuuksineen kaikkineen. Meno jatkuu ensimmäisellä puoliskolla hendrixmäisisten ja Deep Purplen kolmen ensimmäisen lp:n tapaisten tunnelmien parissa muotoutuen uriahheepin kautta jatsiballadiksi. B-puolella Klaus Meine kuulostaa hetkittäin siltä kaikille tutulta Klaus Meinelta, A-puolella tunnistaminen on hankalampaa. Moniosaisten kappaleiden progehuipennus koetaan lopuksi toistakymmentä minuuttia kestävällä nimibiisillä.

Levy on kaikessa sillisalaattimaisuudessaan linjakas. Kappaleet haiskahtavat pastisseilta, mutta vaikka monta tuttua nimeä ja kappaletta pyörii jatkuvasti ihan kielen päällä en aina onnistunut paikallistamaan, että pastisseilta mistä. Pohtiminen on siis turhaa, bändi on laisensa. Lonesome crow taitaa olla ainoa Michael Schenkerin soolokitaroima Scorpionsin albumi. Lovedrivella hän tosin on mukana muutamalla kappaleella. Meinea ja Rudolf Schenkeriä lukuunottamatta bändin miehistö vaihtui täysin jo seuraavalle albumille.

Mielenkiintoinen levy, hyvä levy. Jos Scorpions on tuttu vain hittibiiseistään suosittelen tämän, Fly to the rainbown ja In trancen kuuntelemista. Kokemus voi olla merkwürdig oder göttlich. Tai sitten ei.

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Scorpions – Lonesome crow

  1. Leena sanoo:

    Jawohl, vielleicht probiere ich, oder nicht…

  2. Mikko sanoo:

    Scorpions on todella aliarvostettu bändi. Siis heidän parissa, jotka ovat kuulleet vain Still Loving Youn ja Wind of Changen radiosta. Sitä paitsi, onhan bändillä parempiakin balladeja, kuten vaikkapa The Smoke Is Going Down.

    Scorpionsin 70-luvun lopun ja 80-luvun alun levyt ovat erinomaista rokkia. Bändissä on ollut toinen toistaan huikeampia kitaristeja. Ja minä tykkään jopa Klaus Meinen laulusta.

    • Mika sanoo:

      Juu, kyllä Scorpions on ehdottomasti mainettaan parempi orkesteri. 70-lukulaisille viiksille ja 80-luvun naurettavalle pukeutumiselle nyt ei mitään mahda; luonnonlakeja molemmat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s