Suuri yksinäinen – Urho Kekkonen ja tunteet

Mikä siinä onkin, että heti kun lukeminen muuttuu työksi siitä ei meinaa tulla mitään. Lienee synnynnäistä laiskuutta. Kirjastotädit löivät käteeni Pirkko Turpeinen-Saaren kirjan Suuri yksinäinen – Urho Kekkonen ja tunteet. Että luepa poika tuo, esittelet sen sitten. Mikäs siinä, eihän siinä mikä. Mitä sitä ei tekisi kun naiset pyytävät. Kahlasin teoksen läpi, annetussa aikataulussa.

 

 

Kekkosesta on kirjoitettu metritolkulla mitä moninaisimpia kirjoja. Yleensä niitä on kahta sorttia. Semmoisia, joissa Kekkonen on yli-ihminen, aina oikeita päätöksiä tekevä oraakkeli, Suuri pää, kuten se salaperäinen patsas joka pystytetään Suurtorille Veikko Huovisen hienossa novellissa. Tai sitten semmoisia, joissa Kekkonen on isänmaanpetturi, omaa etuaan ajava ketku, vieraan vallan agentti, juoppo huorintekijä ja diktaattori. Totuus löytynee noiden näkemysten välimaastosta. Jos löytyy.

Turpeinen-Saari avaa teoksessaan Kekkosen tunne-elämää lähinnä hänen ja hänen läheistensä kirjallisen materiaalin pohjalta. Avaa silkkihansikkain ja melko pintapuolisesti. Turpeinen-Saari on selkeästi ihastunut kohteeseensa, eikä halua kaikella psykiatrin tarkkuudella kaivaa kohteensa pimeimpiä puolia esille. Pintapuolisuus on tässä pelkästään hyvä asia, koska kirjoitettu teksti on aina mietitympää kuin normipuhe, pelkästään sen pohjalta vedetyt johtopäätökset eivät välttämättä ole oikeita. Kirja olisi voinut olla toisenlainen, jos Kekkonen olisi käynyt läpi primaali- tai muuta höpsisterapiaa Turpeinen-Saaren johdolla, reaaliajassa ja livenä.

Kirjan alkuosa keskittyy Kekkosen henkilöhistoriaan ja se puoltaa siinä mielessä paikkaansa, että tällaiseen tunnepuolen kirjaan saattaa tarttua myös lukija, joka ei ennestään ole kahlannut vaikkapa Juhani Suomen elämäkertasarjaa läpi. Hyvin paljon Kekkosen tunne-elämän myllerrykset keskittyvät teoksessa vastakkaisen sukupuolen ympärille. Sylvi-rouva löi ns. luukkunsa kiinni jo avioliiton varhaisessa vaiheessa ja rakas häiskä hoiteli tarpeensa sitten toisenlaisilla ukkomiehen elämysmatkoilla. Näin Petri Tammista vapaasti mukaellen. Kirjan mielenkiintoisinta antia on lyhyt selvitys Kekkosen pitkaikaisesta suhteesta työtoverinsa Marjatta Klemolan kanssa. Siinä missä Anita Hallama vaikuttaa jäätävän kylmältä petolinnulta, tuntui Klemola olleen lämmin, ymmärtäväinen nainen, jonka olisi suonut viettävän viimeistään vanhuuden vuodet Kekkosen rinnalla.

Mielenkiintoinen kirja, ei siinä mitä. Juhani Suomi pitää tästä varmaan enemmän kuin Hannu Rautkallio.

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Lukemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s