Loudness-maraton

Fiksaationi kasariheviin lienee tullut selväksi. Aina se herättää muissa hilpeyttä tai säälinsekaista naureskelua, mutta iloahan ei maailmassa ole koskaan liikaa. Joten so not, naurakoot.
 
Muinaisen Jaappanian lahja 80-luvun hevirokille oli Loudness. Hyllystäni löytyy bändin studioalbumit väliltä 1981-91. Tosin osasta levyistä on kai olemassa sekä japanin- että englanninkieliset versiot, minulla ei ole kuin yksi versio per levy. Hmm…
  
Loudnessin kaksi ensimmäistä pitkäsoittoa The birthday eve (1981) ja Devil soldier (1982) ovat hieman harjoitelmanoloisia -demomaisia vai pitäisikö tässä tapauksessa kansitaiteen innoittamana sanoa demonimaisia- tekeleitä. Mutta kun jättää kehnot soundit ja muutamat huonommat biisit huomioimatta, niin kaikki ne palaset jotka tekivät Loudnessista yhden genrensä parhaista bändeistä ovat koossa. Koossa, vaikka eivät vielä paikallaan. Minoru Niihara laulaa kappaleet japaniksi, mikä antaa tietysti oman eksoottisen lisänsä muuten länsimaalaiseen musiikkiin. Vaikka Loudness on heti ensilevystään lähtien selkeästi aikansa uuden aallon hevirokkia, niin etenkin Deep Purple -vaikutteita löytyy mainittavissa määrin. Se on pelkkää plussaa.
 
Ennen nyt suorittamaani Loudness-maratonia muistelin, että kolmannella levyllään Law of the devil’s land (1984) bändi lopullisesti löysi itsensä ja tyylinsä. Levyjä peräkkäin kuunneltuani havaitsin, että ei tämä kuitenkaan ihmeemmin poikkea kahdesta edeltäjästään. Jonkinlaista seestymistä tai aikuistumista on ehkä havaittavaissa. Levyn typerä intro vähensi hieman kuuntelunautintoa. Vaikutteita on otettu selkeästi Iron Maidenin ja muun NWOBH:in suunnalta. Se lopullinen itsensä löytäminen tapahtui sitten seuraavalla Lontoossa levytetyllä ja Music for Nationsilla -84 julkaistulla loistavalla Disillusion-albumilla. Tällä levyllä kaikki napsahti kohdalleen. On pseudoklassista tiluttelua, napakoita riffejä, hienoja biisejä, hyvä meno koko ajan. Laulukielestä en ole ihan varma. Välillä se hetkittäin kuulostaa englannilta, mutta eiköhän tässä japanilla kuitenkin mennä. Mitä välii.
 
Ritchie Blackmore, Yngwie Malmsteen ja Eddie Van Halen ovat varmasti kitaristi Akira Takasakin vaikuttajia ja esim. kappale Revelations on paljon velkaa Iron Maidenille, mutta oikein mainion ja omaperäisen sopan Japanin miehet ovat aineksista keittäneet. Disillusion oli ainoa reaaliaikana ostamani Loudness-levy, kaikki muut olen hankkinut vasta aikamiehenä, kadonnutta nuoruuttani etsiessä. En silti suostu myöntämään, että kehuissani olisi nostalgialisää. Ainakaan liikaa.
 

Thunder in the east onkin sitten Los Angelesissa levytetty ja bändi on sillä jo lähempänä ajan valtavirtaa, radioystävällisempää amerikkalaista hardrockia. No, ehkä ihan vähän vain, levy on oikein tiukkaa riffittelyä, soundit ovat ajanmukaiset hyvässä ja pahassa. Vanha kunnon ”kyllä ne ekat demot olivat parhaita” -syndrooma taitaa vain nostaa rumaa päätään kohdallani, sillä jotain aiempien levyjen omaperäisyydestä tuntuu puuttuvan. Ensimmäistä kertaa levyn kansista löytyy soittajien kuvat. Kovasti on meikkiä ja hiuslakkaa, niinkus vuonna -85 tietysti pitikin. Tasokas levy yhtä kaikki. 

Huh. Vakaa aikomukseni oli kuunnella läpi kaikki hyllystäni löytyvät Loudness-levyt ja vielä Akira Takasakin sooloalbumi yhteen putkeen, mutta Atcon julkaiseman Lightning strikesin kohdalla hyydyin. Ei siksi, että levy olisi huono, turnauskestävyyteni vain petti. Lightning strikes, Hurricane eyes ja eri laulajan kanssa tehdyt Soldier of fortune ja On the prowl jäivät odottamaan vuoroaan, samoin Akira Takasakin soololevy Tusk of jaguar. Se tässä puolimaratoniksi jääneessä sessiossa kuitenkin palautui mieleen, että Loudness on parhaimmillaan yksi hienoimmista aikansa ja genrensä orkestereista, eikä sen kuunteluun tarvita minkäänlaista camp-henkeä. Palaan asiaan, joskus.

 

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Loudness-maraton

  1. Mikko sanoo:

    Ai että! Täytyypä ittekin ettiä kirppareilta ja nettihuutokaupoista Loudnessia vinyylinä.

    Kiitoksia mainiosta blogista. Jatkahan samaan malliin!

    • Mika sanoo:

      Kiitoksia! Kyllähän tuota jaappanian ylpeyttä kirppareilta monesti löytyy, etenkin noita amerikanmantereella tehtyjä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s