Kotimaan katsaus

Levyjen kuuntelu viiniä siemaillen on parasta. Tosin koskaanhan se ei jää pelkkään viiniin ja aamulla huomaa, että idea ei ollutkaan hyvä. Mutta so it goes. Syyskauden hankintojen läpikäyminen kuitenkin etenee, vaihteeksi cd-formaatissa.

 

Tykästyin Absoluuttiseen Nollapisteeseen joskus vuosi takaperin ja olen ostellut levyjä aina kun halvalla eteen tulee, mestariteosta odotellen. Olos oli jo lähellä, mutta Nimi muuttettu on Se. Kerrassaan upea teos. Nollapiste on häpeämättä proge. 70-lukulainen proge nykypäivään siirrettynä. Tai no nykypäivään, tämäkin on julkaistu yhdeksän vuotta sitten. 70-lukulaisuus kuuluu selvimmin hienoissa kitarasooloissa. Ja huom! Tämän kehun antaa mies, jonka mielestä paras kitarasoolo löytyy J.B. Lenoirin Mama talk to your daughterilta.

En ole järin tekstipainotteinen kuulija, minusta on ihan sama mitä diibadaabaa artisti hoilaa kunhan kuulostaa hyvältä. Joskus kuitenkin innostun siitäkin puolesta, kuten nyt Tommi Liimatan kohdalla. ”Aina on oltava riippuvuus, se ensimmäisen pakon päivään tuo, jäsentää valveen ja tarpeen luo – se ei tyydy, se etenee.” Just näin, kiitos. Tai: ”Se nyt kaikki vain on kivaa mitä naiset inhoaa.” Älä muuta sano. Tai sano vaan: ”Kun kysyin: saanko, jos kannan vinttiin sen lipaston, hän kielsi, koska kaadoin pihaltamme väärän puun.” Kaksi jälkimmäistä lainausta kappaleesta Vihkikaava ja käytäntö. Hieno nimikin. En väitä ymmärtäväni kaikkea mitä Liimatta sanoo, mutta sen minkä ymmärrän allekirjoitan täysin.

Olin hieman liian nuori punkkariksi ja vaikka punkista pidän ja sen arvon ymmärrän, niin se on minulle kuitenkin vain genre muiden joukossa. En kykene siihen lähes uskonnolliseen hurmokseen, jolla osa vanhoista punkeista aiheeseen suhtautuu. Ratsian Elämän syke oli silti minullekin -noin kymmenkesäiselle koltiaiselle- kova juttu reaaliaikana, kun serkkulikan pakkosyöttämänä sitä kuuntelin. Oikeat punkit diggaavat tietenkin enemmän Kloonatusta sukupolvesta ja melkein oikeat bändin ekasta pitkäsoitosta. Koloonattua sukupolvea en ole kuullut, mutta minusta Elämän syke on parempi kuin sen edeltäjä. Johtuu ehkä nostalgiasta.

Vaikka miten tekisi mieli kritisoida Ratsiaa juuri hurjimpien punkuskovaisten takia, niin en pysty. On tämä niin aseistariisuvan rehellistä tunteen paloa, että pakko digata. En tosin tiedä onko tämä enää punkkia, enemmän ehkä myöhempien aikojen suomirokkia. Jotkut biisit sopisivat vaikka Popedan ohjelmistoon. Hieno levy.

Kymmenen vuotta sitten rimpuillessani jonkinlaisen kolmenkympin kriisin pauloissa sen soundtrackina soi jatkuvasti radiosta kuulunut Zen Cafen Mies eikä poika enää. Se sattui tuolloisiin fiiliksiin täydellisesti. Jostain syystä en silti ikinä ostanut bändin levyjä. Ainoastaan Samuli Putron soololevy löytyy hyllystäni, enkä oikein tiedä pitäisikö sille nauraa vai ottaa äärimmäisen vakavasti. Eilen kuitenkin ”pakko saada jotain” -asenteella poimin Tokmannin halpalaarista Ua ua -levyn, juuri Mies eikä poika enää -kappaleen takia. Hyvä kun poimin. Älyttömän hyvä levy. Loistavia tekstejä, hienoa musiikkia.

Putro onnistuu tiivistämään -yllätys yllätys- miehen elämää karun naseviksi lauseiksi kuten ”Harri on tehnyt itsestään pellen”, ”yks kaks Virpi kiinnostaa sua enemmän kuin ennen, samat ilmeet, samat liikkeet, mutta jotain muuttunut on” ja etenkin ”mitenkähän vanhalta minä mahdan näyttää, sinustakin tullut on aikuinen.” On niin lohduttavaa, että muutkin potevat keski-ikäistymistä. Ua ua -levystä tuli jostain syystä mieleeni Tuomas Kyrön kirja Mielensäpahoittaja. Jotain samaa näissä on. Tämä on paras tänä vuonna ostamani levy. Uskokaa tai älkää niin myös ensimmäinen.

Pakko varmaan huomenna käydä ostamassa Laiska, tyhmä ja saamaton…

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Kotimaan katsaus

  1. Suosi suomalaista, kuluta kestävästi sanoo:

    Vaikket enää mitään ostakaan, niin osta Vuokralainen. Se on kestokulutushyödyke.

    • Mika sanoo:

      Eiköhän tuo tule ostettua. Laiska, tyhmä ja saamaton on jo Itellassa tulossa. Jotenkin niin läheinen sen levyn nimi… Jännä sinänsä, että kaikilla kenen kanssa olen tästä asiasta keskustellut on eri suosikki bändin levyistä.

  2. Pekka sanoo:

    Samaa mieltä, että ”Nimi muutettu” on paras Nollapisteen levy. Pidän kovasti bändin kaikista levyistä, jopa paljon parjattu ”Iiris” oli piristävä poikkeus progelevyjen väliin ja uusimmalla ”Musta hiekka” levyllä oli huikean hienoja hetkiä (sääli, että kosketinsoittaja Janne Hast lähti bändistä, miehestä oli kehittynyt mainio säveltäjä).
    Mutta ”Nimi muutettu”, siinä on vaan joku tunnelma mihin bändi ei ole muilla levyillä ihan päässyt. Laitankin soimaan samantien…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s