Mikko Alatalo – Siirtomaasuomen laulut 1-3

Kuulen korvissani säälinsekaista naureskelua: ”Nyt se on mennyt lopullisesti sekaisin, horisee Alatalosta.” Napsahti divarissa kohdalle Mikko Alatalon kolmen lp:n paketti Siirtomaasuomen laulut 1-3, jossa on samoissa kansissa Yhdentoista virran maa, Iso joki tulvii ja III tasavallan vieraana. Eli ehkä parhaat albumit, joita Alatalo on omillaan -eli Harri Rinteen kanssa- ilman Juice Leskistä tehnyt. Hintaa paketilla oli ruhtinaalliset viisi yhteisvaluutan kolikkoa. Poimin pois. Sinisistä silmälasinsangoista, Puuhamaasta ja lähimmäisteni oudoksuvista katseista välittämättä.
 
Alatalon ja Rinteen ongelma on juuri se, että he aloittivat musiikkiuransa Leskisen kanssa. Vertailukohta on siis tolkuttoman kova; Coitus Intin kaksi ekaa ja Juice & Mikko. Vaikka Leskisenkin tuotantoon mahtuu paljon keskinkertaista ja etenkin 80-luvun puolivälistä lähtien jopa huonoa kamaa, niin kokonaisuutena hän on Alataloa ”rockuskottavampi” artisti. Siinä missä Alatalo liian usein sortuu silkkaan kertakäyttöiskelmään tekee Juice flirttailun minkä tahansa musiikkityylin kanssa vakuuttavammin. Alatalosta paistaa läpi klovni ja markkinamies. Leskinen pystyi esittämään vakavia asioita sekä huumorilla että ilman, Alatalo-Rinne onnistuu lähinnä vain ollessaan kokonaan vakava.
 
No, väärin tietysti verrata. Pitäisi antaa Siirtomaasuomen laulujen toimia ihan omillaan vailla menneisyyden painolastia. Levyn musiikki on kuplettia, iskelmää, vanhaa tanssimusiikkia, kantria ja folkkia, hetkittäin jopa 70-lukulaisen tiedostavaa likiprogea. Tekstit kertovat autioituvasta maaseudusta, sinne jäävien ja sieltä muuttavien karuista kohtaloista. Alatalo on pienen ihmisen puolella, hän tuntuu ymmärtävän työttömyyden ahdistavuuden ja juuriltaan revityn ihmisen kenties perusteettomankin ikävän. Tekstien ajoittainen naivius ja Alatalon paikoin liian rempseä -markkinamainen- esitystapa ei pilaa kokonaisuutta, koska vahvimmillaan sekä kappaleet että tulkinta ovat vakuuttavia. Lähes pysäyttäviä. Nämä levyt ovat enemmän kuin omiaan melankoliseen kalsarikännäilyyn. Ja tämä oli kehu.
 
Vaikka trilogialla on ikää 30 vuotta tuntuu se pelottavan ajankohtaiselta yhä edelleen. Kun Puuhamaan tunnussävelmä pakottaa sulkemaan telkkarin ja Mummoni ja moukarinheitto radion kannattaa muistaa, että ne tehneen miehen tuotannosta löytyy mm. Yhdentoista virran maa, Kiiminkijoki, Saarna, Leuhkat eväät, Anna-Liisa, Teuvo ja Kolmannen tasavallan vieraana. Että siinäpä naureskelette. Tästä miehestähän saattaa joskus vielä tulla vaikka kansanedustaja…
Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s