Iltasatu

Olipa kerran keski-ikäinen ja vähän yksinkertainen kirjastovirkailija, kutsuttakoon häntä vaikka Mikaksi. Eräänä perjantai-iltana saatuaan lapsensa ja vaimonsa nukkumaan hän haki varovasti kellarista pullon halpaa chileläistä punaviiniä, meni huoneeseensa, kaivoi pahasti puutteellisesta levyhyllystään yhden tuoreimmista hankinnoistaan (Gram Parsonsin Grievous angel -lp), pani sen soimaan, asettui sohvalle mukavaan asentoon ja avasi viinipullon. Hänen hämmästyksensä oli suuri, kun pullosta pölähti esille kummitusmainen olio.
 
-Hohoi, olen pullon henki ja koska päästit minut vapaaksi saat esittää kolme toivomusta!
-Huh. Mikäs juttu tämä nyt on, enhän minä ole vielä edes juonut mitään?
-No, anna kuulua, kolme toivomusta, hopi hopi. Kyllä sinun pitäisi tietää miten tämä homma etenee.
-Siis ihanko tosissaan, tämä ei ole mikään vitsi?
-No ei ei, kolme toivomusta ja sitä rataa. Anna palaa.
-Jaa, mikäs siinä sitten. Beatlesin monoboksi, Beatlesin stereoboksi ja kaikki Beatlesin alkuperäiset mono-lp:t.
-Anteeksi kuinka?
-Juu, nuo. Saanko vielä neljännen toivomuksen, pliiii-iiis? Kuvakannelliset sinkut ja ep:t samaan pakettiin. Ei ole liian suuri toive, eihän?
-Et voi olla tosissasi? Saat toivoa ihan mitä tahansa ja toivot levyjä?
-Niin, tietysti.
-Tuota noin, yleensä näissä hommissa toivotaan jotain vähän ylevämpää. Maailmanrauhaa, nälänhädän loppumista. Kaikkea sellaista, you know. Eli etköhän mieti vähän aikaa ja toivo uudestaan.
-Beatlesin monoboksi, stereoboksi ja kaikki alkuperäiset mono-lp:t. Ja optio sinkkuihin ynnä ep:ihin. Mikä tässä nyt mättää?
-Kai sinulla nyt oikeasti on jotain järkeviä toivomuksia. Jos vaikka ei mitään globaalia, niin edes itsellesi. Onnea, rakkautta, terveyttä?
-Kuules nyt kaveri. Tiedätkö mitä onni on? Onni on alkuperäinen lp, remasteroitu bonusbiiseillä varustettu cd ja tasavuosikymmeninä julkaistu juhlaboksi. Plus sinkut vielä.
-Että onni on omistaa sama tuote monena eri versiona? Että niinku sama musiikki kolmessa-neljässä eri formaatissa? Taidat olla levy-yhtiön markkinointipuolella töissä?
-Maailmanrauhaa ei koskaan tule, puhumattakaan noista muista hömpötyksistä. Paas nyt tuleen ne levyt ja lähde kälppimään, ei tässä ole koko iltaa aikaa.
 
Henki pyörittää päätään ja huokaa. Taikoo taskustaan pyydetyt äänilevyt ja poistuu vähin äänin paikalta. Hetken Mika vaikuttaa onnelliselta, mutta siirtyy sitten tietokoneensa ääreen ja ryhtyy vertailemaan Rolling Stonesin koko alkupään tuotannon sisältävän lp-boksin hintoja eri levykaupoissa.
Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Huuhaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

9 vastausta artikkeliin: Iltasatu

  1. Kauanko meni ennen kuin löysit sen chileläisen viinin kellaristasi sieltä tuhansien punaviinipullojen keskeltä?

    Saako esittää toiveita käsiteltävien levyjen suhteen? Etenkin, jos et näitä omista, saat joudut ostamaan lisää levyjä: Black Crowes? Aimee Mann? Rufus Wainwright? Bluesia, Stevie Ray Vaughnia (jota parhaillaan luukutan ja siivoan tässä samalla – siis pyyhin tietokoneen näppäimistöä, en ole netissä ja vain kuuntele musiikkia.)

  2. Mika sanoo:

    Viinikellarini koostuu tosiaan lähes tuhansista pulloista. Valitettavasti tyhjistä. Harrastuneisuuteni asiaa kohtaan on niin korkealla tasolla, että kaikki mikä tulee menee samantien. Siinä vaiheessa kun vähemmän asiaan perehtyneet vasta haistelevat korkkia minä avaan jo uutta pulloa…

    Toiveita saa esittää, eri asia sitten toteutetaanko niitä. Blues on tietysti parasta, joten sitä varmaan vielä käsittelen. Kunnon bluesnatsihan on sitä mieltä, että toisen maailmansodan jälkeen ei ole tehty yhtään oikeaa blueslevytystä. Itse en niin tiukkapipoinen ole. Black Crowes on viikset-pitkättukat-leveätlahkeet -osastoa joka uppoaa aina, mutta Mann ja Wainwright vaatii perehtymistä.
    *tekee tilausta*

  3. Satutuntilainen sanoo:

    Voi pojat, minä niin tykkään jutuistanne. Jos puheenaiheita saa ehdottaa, niin mielelläni lukisin herjaa sanoituksista. Mika voisi selvittää esim. Liekki-yhtyeen tekstien syvällistä sanomaa?

    • Mika sanoo:

      Kääk. Nyt pistit pahan. Minä kun olen aina ollut sitä mieltä, että rock’n’roll ja runous pitää pitää erillään toisistaan… Meinaan että be-bob-a-lula toimii laulettuna, mutta ei välttämättä lausuttuna. Minulle rockmusiikin tekstit ovat lähinnä hyviä sloganeita, one-linereita, tyyliin ”something is happening here but you don’t know what it is, do you mr. Jones” tai ”she loves you, yeah, yeah, yeah”, eli ei kirjallisesti tulkittavaa vaan musiikkia tukevaa. Mutta poikkeuksia toki löytyy, eli eiköhän näistä teksteistäkin jossain vaiheessa poikkuksellisen punnitsematonta puhetta tule. Toisaalta ehkä noiden bluesien tekstit olisivat vielä antoisampi aihe.

      • Noh, noh. Rock’n’roll’han ON runoutta. Okei, ei ehkä ihan kaikki, koska ”girls just wanna have fun” tai koska ”I was made for loving you, baby”, mutta kyllä jokaista yeah, yeah’ta vastaan löytyy aina yksi Fish tai Eddie Vedder tai Leonard Cohen (rock!) tai Nick Cave tai Ismo Alanko tai Samuli Putro, jotka näyttävät että kyllä teksti pärjää yksinäänkin. Etenkin Cohenilla, jonka suvereniteettia ihailen ja kadehdin samanaikaisesti.

        Saako mainostaa? Huomenna on tulossa herjaa sanoituksista, tosin minun tekemistä. Saat Mika tulla mainostamaan itseäsi tuonne aidan toiselle puolelle. Kehutaan toisiamme ja taputetaan selkään oikein kunnolla. Minä aloitan: kyllä sinä vaan olet hyvä tyyppi! Oikeeeein kunnnnonnnnnnn kaverrri…

        Eikös miehet näin tee? Etenkin, jos vetävät kellarintäydeltä chileläistä pinot noiria.

      • Mika sanoo:

        Niinno. Tässä pitäis tietenkin nyt ensin määritellä mikä on rock’n’rollia… Mutta sen tehkööt viisaammat, minä vain kuuntelen. Yksi Tutti frutti vastaa kuitenkin kymmentä keskivertorunoilijaa. Etenkin jos tietää ko. biisin sanoituksen alkuperäisen merkityksen…

  4. Se on ihan totta sikäli, että rock’n’roll on muuttunut huomattavasti sieltä 1960-luvulta: tai ainakin jakaantunut eri alalajeihin, punkkiin, grungeen, heavy rockiin, alternativeen (joka on edelleen täysin mystinen luokittelu) jne. Joissain osataan tehdä sanoituksia tai ollaan ylipäätään sanoituksista kiinnostuneita, joissain ei. Tosiasiassa kaikki kuitenkin riippuu siitä, että bändin riveissä kirjallisesti lahjakas ihminen vai ei.

    Epäilemättä rock-lyriikassa olisi tutkimuksen paikka: miten levytysajankohta näkyy sanoituksissa tekstuaalisesti saati sitten sen käsittelemissä asioissa.

    • Kaima Helsingistä vm-67 sanoo:

      Hehehe! Kaima, pakko taas todeta blogiasi plarailtuani että samannimisyyden ohella koen voimakkaasti myös samanhenkisyyttä kanssasi, esim. mitä tulee tähän Iltasatuun tai Beatles-iltamiin. On tullut vietettyä niitäkin jokunen kerta ylhäisessä yksinäisyydessä.

      Ja Gram Parsonsin Grievous Angel on aikaa kestävä lätty. Sokeasti Jake Nymanin kehuihin luottaen tilasin tuon Kanes Recordsista joskus vuonna kivi & kirves.

      • Mika sanoo:

        Kiitoksia.
        Oi niitä aikoja, jolloin levyostoksia tehtiin lehtijuttujen ja arvostelujen perusteella, eikä kuunneltu ensin netistä viiteen kertaan ennen ostopäätöstä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s