Chemical Brothers ja Prodigy

Vaikka olen vanha hämy täytyy välillä kuunnella uutta musiikkia. Poimin siis divarista Chemical Brothersin Dig your own hole-(1997) ja Prodigyn Their law – The singles 1990-2005 -cd:t. Uutta mikä uutta…
 

Jos näiden levyjen kappaleista ottaa pois kaiken muun paitsi akustisella kitaralla soitettavaksi kelpaavan rungon, ei jäljelle jää mitään. Tällaisen musiikin funktio ei kuitenkaan ole nuotiokitarointi, vaan rytmi. Melodianpätkillä, riffeillä, erilaisilla äänillä kuorrutettu rytmi. Rytmi on musiikin alkuperäisin elementti. Turha näitä on perinteisen popkappaleen kriteerein kuunnella, ei näitä ole sellaiseen tarkoitukseen tehty ja juuri se näissä kiehtoo.

Dig your own hole on monotonisuudessaan mielenkiintoinen. Heräsi ajatus, että ei tässä välttämättä olla hirveän kaukana diggaamastani hämymusasta. Junnaa se jytäkin, loputtomista pilvijameista puhumattakaan. Kitara-basso-rummut -kombinaatiolla tämä olisi kovaa kamaa viiksekkäiden pitkätukkien parissa. Halutessaan Setting sun -kappaleesta voi löytää Beatles ja Led Zeppelin -viittauksia, kun oikein kaivaa. Kingston Wall olisi hyvinkin saattanut kehittyä tähän suuntaan, jos Petri Walli olisi säilynyt hengissä. Circlen Meronia on kitaroilla soitettua teknoa?

Prodigy on astetta rankempaa jumputusta, mukana on Chemical Brothersia enemmän tahallisen häiritseviä elementtejä, teollista meteliä. Ja enemmän laulua. Their law on Dig your own holea sekavampi, se on kokoelma. Sekavampi ja kenties mielenkiintoisempi, mukana on jopa kitaraa. Chemical Brothers on pop, Prodigy on rock. Puolensa molemmilla. Levyraadissa sanoisin, että tätä olis kiva tanssia. Jos tanssisin.

Näiden levyjen edustamalla musiikilla ei ole minulle varsinaista käyttötarkoitusta, koska en viihdy klubeissa tai jos viihdyn, niin tuhannen päissäni ja silloin on ihan sama mikä mökä taustalla soi. Kotioloissa kuuntelu tuntuu jotenkin perverssiltä. Tämä on kulutustavaraa kuten suomalaiskansallinen tanssihuttu, yleisön joraamista ja pariutumista edesauttavaa kamaa. Vaan on näissä jotain koukuttavan hypnoottista, totaalista päällekäyvyyttä. Näiden parissa ei istuta piirissä lattialla kynttilöitä poltellen ja teetä juoden. Nappia naamariin ja radalle.

Jos vain tällaista musiikkia kuuntelee pää sanoo poks. Tosin niin se sanoo minkä tahansa musiikin yliannostuksesta. Paitsi Beatlesin ja bluesin.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s