Miettinen ja Tuuri

Uusien kirjojen lukeminen on ollut tämän loppusyksyn/alkutalven kohdaltani melko lamassa, kun on ollut muita ”kiireitä”. Lukeminen on keskittynyt lähinnä Pekka Töpöhäntään ja sen semmoiseen. Pari mainittavaa opusta -ohutta sellaista- olen kuitenkin saanut läpi kahlattua.

 Suomirockin yleismies, vähemmän harmaa eminenssi, suurelle yleisölle lähinnä kai toimittajana tunnetuksi tullut Miettinen on ryhtynyt kaunokirjailijaksi ja julkaissut teoksen nimeltä Pitkäjano. Se kertoo kovasti Miettisen itsensä ja Rami Kuusisen näköisistä hahmoista, jotka viettävät pitkän janoisen viikon kiertäen rokkijuhlia ja vastaavia kotimaassa ja vähän ulkomaillakin. Kirja on hauskaa luettavaa suomalaisesta rockmusiikista kiinnostuneille, se on täynnä aikansa (80-luvun alku) kuvaa ja siinä on sopivasti hauskoja ajasta ja paikasta irrallaan olevia let’s born to rock/Dingo-Mac -tyyppisiä vitsejä, jotka naurattavat meitä poppareita. Jos lukija ei tunne Miettistä, Kuusista, Rumbaa tai suomalaista rockmusiikkia yhtään jää kirjan anti aika vähäiseksi. Mistään korkeakirjallisesta mestariteoksesta ei ole kyse. Onpahan vain mukavaa luettavaa niille, jotka kohderyhmää ovat. Miettisen eri lehtiin kirjoittamista jutusteluista (kolumneista? pakinoista? esseistä? mitä ne nyt sitten ovatkaan) voisi joku aktiivinen koostaa kirjan. Ostaisin sen heti.

Antti Tuuri on selkeään ja säästeliääseen tapaansa selostanut Rata -kirjassaan yhden kummallisimmista kaukopartiosta, joita Suomen sotahistoria tuntee. Majuri Majewskin johtama yli tuhannen miehen ja kahdensadan eläimen sotajoukko käy katkaisemassa Muurmannin radan, mutta retken varsinainen syy jää ainakin minulle epäselväksi. Oliko kyse jonkinlaisesta testistä vai saksalaisten hyvittelemisestä vai näytöstä venäläisille vai mistä. Onhan sitä rataa katkaistu paljon pienemmilläkin porukoilla ihan menestyksekkäästi. Tuskin pelkkä partioretkeä juhlistava illallinen upseerien kesken linjojen takana riittää perusteeksi näin suurelle operaatiolle…

Kirja on erittäin hyvä, ihan Talvisodan ja melkein Pohjanmaa-sarjan veroinen. Tuuri osaa kirjoittaa sodasta siten, että sotilaiden kärsimykset tulevat hyvin konkreettisiksi ilman että niitä yhtään korostetaan. Jos Tuuri hetkittäin leikittelee, että tässä nyt poikakirjojen sankarit ovat vähän retkeilemässä kauniissa talvisäässä, paljastaa hän heti seuraavassa lauseessa olosuhteiden äärimmäisyyden ja karuuden parilla hyvin valitulla sanalla.

Sohvan vieressä ja yöpöydällä on vielä työn alla John Keeganin mielenkiintoisen oloinen Sodan tiedustelu ja Heikki Turusen uusin Hämärätunnin tarinoita. Ainakin tuohon jälkimmäiseen palajan näissä merkeissä jahka saan sen tarvottua loppuun.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Lukemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s