Kings of Leon – Youth and young manhood

Marketissa jaeltiin puoli-ilmaiseksi Kings of Leonia ja kun sitä oli työpaikallakin kehuttu niin poimin pois. Hyvä kun poimin. Kannessa viiksekkäitä pitkätukkia, kovin metsään ei voi hankinta silloin mennä.
 
Youth and young manhood -levy (2003) alkaa tehokkaasti sydbarretmaisella kitaranrämpytyksellä, joka herättää välittömästi mielenkiinnon. Heti tulee fiilis, että näillä kavereilla on perinteet hallussa. Ja niin onkin. Musiikki on jonkinlainen fuusioituma stoogeslaisesta esipunkista, Bon Scottin aikaisesta AC/DC:stä, 90-lukulaisesta indieräminästä ja yleensä 60-70 -lukujen reippaammasta rokista. Kun kuuntelin levyä tuli rouva kommentoimaan, että ”taas joku Flaming Sideburns -kopio, vai?” No, tod.näk. hyvin pitkälle samoista lähteistä ovat molemmat bändit ammentaneet. Uutta ja vanhaa yhdistelemällä ja siitä omanlaisensa sopan keittämällä hyvä musiikki on aina syntynyt.
 
Levyä ensimmäistä kertaa autossa kuunnellessani tulin niin hyvälle mielelle, että rupesin jo ajattelemaan kyseessä olevan jonkinlaista parodiaa ”happy rock’n’rollista”. Onneksi tajusin napsauttaa kyynisyysnappulan off-asentoon ja ainoastaan diggailla hyvää meininkiä. Sinun ei pidä tämmöistä musiikkia liialla pohtimisella pilaaman.
 
Marketista sai samassa paketissa orkesterin toisen albumin Aha shake heartbreak, mutta se ei ensikuulemalta aiheuttanut samanlaista innostusta kuin Youth and young manhood. Vaan jahka saan tarpeekseni tästä debyytistä niin sitten palajan siihen uudemman kerran.
Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Kings of Leon – Youth and young manhood

  1. Varttunut fani sanoo:

    Viimeisimmässä Rumbassa on aiottu arvostella tuorein levy, mutta siitä ei oikein osata sanoa mitään. Minäkään en oikein ole saanut tolkkua siitä vielä. Arvostelussa kaihoillaan myös ensimmäisen perään: Esikoislevynsä..kannessa muusikot näyttivät kuontaloineen niin karvaisilta, että jopa 1970-luvulla se olisi tuntunut liioittelulta. Yhtye kuulosti kolmelta Yhdysvaltojen syvässä etelässä kasvaneelta pastorin pojalta (yhdellä serkulla vahvistettuna), jotka ovat varttuneet vanhoilla LYnyrd Skynyrd -levyillä ja käärmeöljyllä ruokittuna. Mitä he olivatkin. Mika on löytänyt enemmän ulottuvuuksia, niitä levyllä totta vie onkin. Silti varttuneempi fani suosii uudempia levyjä: Aha Shakea ja suurille lavoille nostanutta Only by the night’iä. Vaikka myöntääkin, että paljon eka levyn vimmasta on matkan varrella kadonnut.

  2. Mika sanoo:

    Minäkin olen lukenut noita Lynyrd Skynyrd -vertauksia, mutta itse en niitä vaikutteita onnistu kuulemaan. No, jahka otan Aha shaken käsittelyyn niin ehkä ne löytyvät.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s