Emmylou Harris

Amerikkalaiselta kantripuristilta meni varmaan aamukahvi väärään kurkkuun kun hän kuuli vuonna 1995 Emmylou Harrisin uuden levyn Wrecking ball. Tai no, tuskin hän sitä kuuli, sillä Emmyloun mukaan levy-yhtiö ei viitsinyt toimittaa levyä kantriradioasemille, koska ne eivät kuitenkaan olisi sitä soittaneet. Wrecking ball kun ei ole ihan kaikkien sääntöjen ja asetusten mukaista countrya.
 

Minä onneksi sen kuulin, sillä hämmästyksekseni Wrecking ball löytyi postilaatikosta. Levyn kannessa voisi ihan hyvin lukea Emmyloun nimen lisäksi myös Daniel Lanois; paitsi että hän on tuottaja, luonut levyn soundin, hän myös soittaa kaikilla kappaleilla ja on säveltänyt osan niistä. Levyllä on samaa tunnelmaa kuin aiemmin Robbie Robertson -kirjoituksessa mainitsemillani Lanoisin tuottamilla levyillä. Viimeistään tämä levy pakottaa minut tutustumaan myös Lanoisin soolotuotantoon.

Kutakuinkin puolet levyn kappaleista on sellaisia, että niiden luulisi kantridiggarillekin kelpaavan, jos yhtään sallii soundien ja sovitusten modernisointia. Nämä eniten ”oikealta” kantrilta kuulostavat kappaleet ovat All my tears, Sweet old world, Orphan girl, Blackhawk, Waltz across Texas tonight ja miksei vielä Goodbyekin. Avauskappale Where will I be sen sijaan on sävellyksenä ja soundeineen silkkaa Lanoisia ja U2:sta tunnelmineen ja The Edgeltä kuulostavine kitaroineen. Taatusti aivan tarkoitushakuisesti valittu avauskappaleeksi tämmöinen, joka saa muutamankin stetsonin lerpahtamaan. Mutta hieno kappale, joka olemuksellaan kuvastaa hyvin koko levyä: Tunnelman luominen ja äänimaisemat ovat yhtä tärkeässä asemassa kuin itse kappaleet.

Muutaman kappaleen erityisesti mainitakseni Deeper well on upea Time out of mind-Modern times -aikojen dylanmaisesti bluesahtava ja syvä moderni kantri, Hendrixin May this be love taas tunnelmallista Lanois- ja U2-fiilistelyä ja Going back to Harlan sietämättömän kaunis popmelodia Emmyloun tutulla kantritavalla laulamana. Hendrixin ja Lanoisin lisäksi levyltä löytyy Dylanin, Neil Youngin, Lucinda Williamsin, Steve Earlen, Gillian Welchin ja muutaman minulle tuntemattoman tekijän kappaleet. Pariin on Emmylou itsekin osallistunut, en tiedä että säveltäjänä vai sanoittajana. Soittajapuolelta meille poppiin ja rokkiin keskittyneille kuulijoille lienee tunnetuin nimi Larry Mullen jr. Ja Neil Young tietysti, parilla kappaleella mukana. Ehdottomasti haluan vielä mainita Orphan girl -kappaleen tekijän Gillian Welchin mukanaolon; jos ei Welchin tuotanto ole tuttua niin mars mars levykauppaan, kirjastoon, Spotifyhin tai Youtubeen. Et kadu.

Wrecking ballia voisi kuvata termillä raukean viettelevä. Vähän niinkuin Emmylou itse. Tutustuin häneen -tai valitettavasti vain hänen ääneensä- ensimmäistä kertaa Dylanin One more cup of coffeessa ja olin kerrasta myyty. Kun myöhemmin kuulin Emmyloun ja Linda Ronstadtin yhteiseltä Western wall -albumilta kappaleen 1917 jouduin saman tien tilaamaan ko. levyn. Sillä tiellä olen, muitakin rouvan levyjä on tullut hankituksi ja epäilen levyhyllyyni mahtuvan niitä vielä lisää.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s