Yoko Onon Double fantasy

John Lennonin syntymästä tuli tänä vuonna kuluneeksi 70 vuotta, kuolemasta kohta 30. Viimeiseksi hänen elinaikanaan julkaistuksi albumiksi jäi yhdessä Yoko Onon kanssa tehty Double fantasy, joka ilmestyi vain vähän ennen murhaa.
 
Yoko Ono on Beatles-fanien keskuudessa Idän paha noita, myrkyllinen syöjätär joka taikavoimin piti Lennonia hallinnassaan ja hajotti Beatlesit. Legendat Yokon turmiollisesta vaikutuksesta ovat osa kaikkien Beatles-fanien kollektiivista tajuntaa.
 
Yokon lauluääni on perin persoonallinen, pahimmillaan täysin sietämätöntä kiljuntaa, joten monet jättävät hänen kappaleensa Lennonin levyiltä suosiolla väliin. Double fantasyn kohdalla se on virhe. Puolet levyn kappaleista on Yokon käsialaa ja yhdelläkään niistä hänen laulusuorituksensa ei ole luotaantyöntävä, ei edes ärsyttävä. Lähimmäksi sitä hän pääsee levyn viimeisellä yhteislauluhoilotuksella Hard times are over, mutta yhtään esim. Don’t worry Kyokon tapaista kirkumisbiisiä tai Two virgins -levyn tapaista avantgardepläjäystä ei Double fantasylla ole; kaikki Yoko kappaleet ovat ihan mainioita perinteisiä poplauluja. Jollain vähän perverssillä tavalla olen kyllä ruvennut pitämään tuosta Don’t worry Kyokostakin…
 
Levyn ensimmäinen Yokon kappale Kiss kiss kiss on skamainen kaunis poppi, jonka hän esittää punkmaisella laulutyylillä, suorastaan miellyttävästi. Lopun ”seksiosuus” on vähän vaivaannuttava, mutta pitäähän sitä taidetta olla mukana. Give me something jatkaa punkmaista laulua, muuten kappale on kiva syntikkapop. Ihmettelen vähän jos nämä pari ensimmäistä biisiä eivät iske 70-luvun loppupuolella musiikillisen herätyksen saaneille punkkareille. Tai no, tuskinpa he tämmöisiä muinaisjäänteitä tuolloin kuuntelivat. I’m moving on on ihan tavallinen, hyvä, melodinen popkappale. Jottei totuus unohtuisi, niin lopussa on hieman taidehenkistä ulinaa. I’m your angel on kuin musikaalisävelmä, 30-40-luvun viihdemusiikkia. Yoko laulaa tämänkin kappaleen oikein kauniisti. Kauneus jatkuu Beautiful boysilla, joka on kansanlaulunomaista taidemusiikkia, oikein miellyttävä ja herkkä kappale. Everyman on discobiisi, hyvä sellainen, erityismaininta kivoista sooloista. Viimeinen kappale on tuo jo mainitsemani Hard times are over.
 
Lennonin osuudesta ei tarvinne mitään mainita, sillä ne lienevät useimmille tuttuja, ehkä Cleanup timea lukuunottamatta. Levy on kokonaisuutena todella hyvä, eikä Yoko Onon puolikas vähennä sen arvoa ollenkaan. Melkein sanoisin, että ainakin tunnepuolella päin vastoin. Onhan Johnin ja Yokon tarina yksi viime vuosisadan suuria rakkauskertomuksia ja vain täysin tunnekylmä ihminen voi olla liikuttumatta katsoessaan Double fantasyn kansikuvaa ja kuunnellessaan levyn suuria rakkauslauluja. Minusta nyt, 40 vuotta Beatlesin hajoamisen ja 30 vuotta Lennonin kuoleman jälkeen voisimme jo lopettaa Yoko Onon inhoamisen, kuunnella hänen musiikkiaan ilman ennakkoluuloja ja antaa hänelle anteeksi sen, että hän sattui rakastumaan yhteen aikamme hienoimmista lauluntekijöistä.
Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s