Alcatrazz – Disturbing the peace

En tunnusta keräileväni levyjä. Olen vain huomannut, että ennemmin tai myöhemmin haluamani äänitteet tulevat vastaan. Tänään vastaan tuli mm. Alcatrazzin Disturbing the peace, jota olenkin jo odotellut. En siksi, että kitarassa on Steve Vai, vaan siksi että laulaja on Graham Bonnet, yksi monista suurista suosikeistani.

Tutustuin Bonnetiin Rainbown hienolla Down to Earthilla, jolla Ritchie Blackmore muutti Ronnie James Dion aikaisen heavyjytän onnistuneesti radioystävällisempään suuntaan, säilyttäen silti särmän musiikissaan. Levy jäi Rainbown viimeiseksi mestariteokseksi, myöhemmin sitä särmää löytyi vain hetkittäin. 80-luvun alussa Bonnet teki mainion soololevyn Line-up ja lauloi Michael Schenker Groupin Assault attackilla, hyvä levy sekin. Sen jälkeen hän perusti Alcatrazzin ja Disturbing the peace lienee sen toinen ja toiseksi viimeinen studioalbumi.

Disturbing the peace on soolokitara-kosketinsoitin -vetoista soundillisesti ankaran päällekäyvää melodista hevirokkia. Paikoin Steve Vain kitaratemppuilu varastaa shown siten, että soitto-orientoituneilta kuulijoilta housunetumus kostuu. Minun makuuni Vain sooloilu on pelkkää teknisen virtuositeetin esittelyä, joka ei tue biisejä tai tuo niihin lisäarvoa. Mutta ovathan ne omalla tavallaan komeita, ei siinä mitään.

Biisimateriaali ei ole niin vahvaa kuin noilla kolmella alussa mainitseamallani levyllä. Tyylit vaihtelevat kunnon riffirokista (Stripper, Painted lover) hevipopkaahauksen (God blessed video, Wire and wound) kautta silkkaan poppiin (Sons and lovers), kehnosta balladista (Will you be home tonight) epäonnistuneeseen ja hevilevylle sopimattomaan ajan hengen mukaiseen moderniin biisikyhäelmään (Breaking the heart of the city). Levyn hienoin kappale on jotenkin Tony Martinin aikaisen Black Sabbathin mieleen tuova hidas Desert diamond.

En voi kieltää, olen lievästi pettynyt. Ei levy huono ole ja ehkä se useammalla kuuntelulla paranee, mutta jotenkin synteettisen kuuloista tämä on. Alcatrazz haiskahtaa projektilta, ei oikealta bändiltä. Bonnetin ääni kuitenkin pelastaa paljon, vaikka parilla kappaleella hän hetkittäin laulaa niin oudolla äänellä, että tutkailin pitkään kansitekstejä toisen solistin nimeä etsien. Tekisi mieleni verrata Bonnetin ja Vain Distubring the peacea samana vuonna (1985) julkaistuun Phenomena ”superbändiprojektiin”, jolla oli mukana mm. Glenn Hughes, Cozy Powell ja Mel Galley. Mutta onhan Alcatrazz paljon parempi, levy tulee varmasti kuunneltua useampaankin kertaan, toisin kuin Phenomena.

Nyt vain odottelen, että ne pari muuta Alcatrazzin lp:tä tulevat vastaan. Ja jos vaikka Phenomenan kakkososakin joskus…

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s