Tukkaheviä osa 2

Jatkan tukkaheviosaston läpikäymistä. Nyt niin erikoisella teemalla kuin ”naisen näköisiä naisia”. Hämmästyttävää tässä androgyynissä genressä. Tosin kannattaa suhtautua termiin tukkahevi melko vapaamielisesti näiden artistien kohdalla. Meinaan että NWOBHM:iahan näistä pari selkeästi on ja englantilaissyntyisen Lita Fordinkin voi laskea tukkaheviin lähinnä vain, noh, hiustensa ansiosta. Mutta hevirokin eri genrejen määrittely on niin vaikeaa hommaa, että sen käsittely vaatii vähintään 600 sivuisen esseen ja isot tukat näillä naisilla on. Siis asiaan, genrerajoista välittämättä:

 
Rock Goddessin Hell hath no fury (1984) -levyn kannessa on perin nuoren, mutta ah niin julman näköisiä tyttöjä. Levy alkaa genren perinteiden mukaan helpolla huudatuksella, kaikin puolin mallikelpoisella hevibiisillä. Levyn edetessä selviää, että musiikki on melodista, aika poppia hevisti soitettuna. Toki mukana on rankempaakin materiaalia ja laulaja-kitaristin Jody Turnerin räkäinen ääni toimii etenkin niissä mainiosti. Gary Glitter -coverilla bändi yrittää selkeästi Joan Jett & the Blackheartsin markkinoille; Jettin I love rock’n’roll (1981) oli ihan selkeää glitteriä pari vuotta aikaisemmin ja Glitteriä hänkin coveroi.
 
Biisimateriaali ei ihan riitä täysipainoiseen hevilevyyn -etenkin b-puolen alussa ote vähän lipsuu- mutta paketti on jotenkin niin selkeä ja hyväsoundinen ynnä bändi toimii hyvin, että ei tästä voi olla pitämättä. Pakollinen balladi tai parikin löytyy ja muutamien poppibiisien vastapainoksi on pari-kolme räväkämpää rokkia. Ei tällä kuuhun mennä, mutta kelpaa kyllä.
 
Girlschool – Nightmare at Maple Cross (1986). Jos kannessa on siteeraus Draculasta ja levy alkaa hei hei hei -huudolla, niin ei se voi olla huono. Eikä olekaan. Tämä on Rock Goddessia enemmän hevi. Ei ihme; 80-luvulla ainakin Suomen lehdistössä muovattiin bändistä naispuolista Motörheadia ja tekiväthän he Motörheadin kanssa aivan loistavan St. Valentine’s Day massacre -ep:n (1981). Niin, siis enemmän hevi pitäisi Girlschoolin olla ja onkin. Mutta eipä jää tälläkään levyllä epäselväksi mistä 80-luvun tukkahevi (niin niin) vaikutteensa ottaa: Danger sign ja Let’s go crazy ovat selkeää 70-luvun purkkaa/glam rokkia. Mukana on jopa Mud-cover Tiger feet. 
 
Ihan mainio levy tämäkin. Rock Goddessia kuunnellessa heräsi epäilys, että ei kai vaan ole studiomuusikot asialla, mutta Girlschoolin kohdalla on helppo uskoa kyseessä olevan ihan oikeasti bändilevy.
 
Lita Ford – Dancin’ on the edge (1984). Lita. Tuo esipuberteettini päiväunelmien kohde. Joan Jettin kanssa suosituimman ex-Runaways-tähden tittelistä kilpaileva artisti. Oletin tämän levyn pitkästä aikaa kuunneltuna ja tämän kolmikon viimeisenä räjäyttävän pankin. Kyllä tämä toimii, ei siinä mitä. Dancin’ on the edgellä on selkeästi parhaat soittajat näistä levyistä, etenkin Girlschoolin rempseyteen verrattuna tässä mennään ammattimaisemmilla ja ehkä siten vähän streriilimmällä linjalla. Yhtä lukuunottamatta biisit näyttävät olevan Litan käsialaa, todennäköisesti tälläkin halutaan korostaa hänen muusikkouttaan ja lahjakkuuttaan. Tuohon aikaan kun rokkia ja varsinkin heviä esittävää naisihmistä pidettiin vielä melko outona lintuna. 
 
Hyvä levy, ei ammattimaisuus automaattisesti musiikista huonoa tee. Levyn ilmestymisen aikaan Soundin levyarvioissa sanottiin, että Lita veti pidemmän korren hänen ja Joan Jettin välisessä ”kilpailussa”. Näin jälkeenpäin ajatellen näin ei ole, sillä Joan Jettin vähemmän hevi musiikki on osoittautunut myös vähemmän omaan aikaansa sidotuksi ja Litan seuraavat levyt alkoivat mennä liian amerikanmeiningiksi, radioystävällisemmäksi. Joan Jett taas jatkoi kutakuinkin uskollisesti valitsemallaan linjalla, trendeistä välittämättä.
Litalta ilmestyi muuten viime vuonna uusi levy. Se sai yksimielisen tyrmäyksen lehdistössä. En ole vielä uskaltautunut sitä kuuntelemaan, enkä oikeastaan haluakaan. Parempi säilyttää tämä unelmieni nainen (silloin joskus…) sellaisena kuin hän oli neljännesvuosisata sitten.
 
Tarkoitukseni oli kuunnella vielä Vixenin Rev it up, mutta koska se ilmestyi vuonna 1990 -vain hetkeä ennen kuin grunge potki tukkahevin kuoliaaksi- ja koska ensimmäinen biisi oli liian radiohakuista kamaa, niin jätin väliin. Nyt ei jaksa.
 
 

 

 

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s